Gallup Forum

Kirjaudu sisään

Äänestyspäätöksen tekemiseksi televisiosta voi katsoa muutakin kuin vaalitenttejä.  RISC 2012 tutkimuksessa havaittiin, että lempitelevisio-ohjelman ja puoluekannan välillä on usein korrelaatiota.

Ajankohtaisohjelmia kuten A-Studiota, Arto Nybergiä, kaikkien kanavien illan uutislähetyksiä ja Ylen dokumentteja pitävät suosikkiohjelminaan useimmiten Suomen Sosiaalidemokraattien kannattajat. Vakavaan sisältöön intohimoisesti suhtautuvan joukon lisäksi demareiden kannattajat nimeävät muiden puolueiden kannattajia useammin lempiohjelmikseen Tuurin, Tartu mikkiin, Isännän ja koiran käytöskoulun sekä Salatut Elämät.

Alueellisia uutislähetyksiä, Ykkösaamua,  Ampumahiihtoa ja Mäkihyppyä katsova antaa todennäköisimmin äänensä Keskustapuolueelle. Keskustan kannattajat ovat menestyksenjanoista kansaa, sillä hiihtolajien lisäksi menestyvien suomalaisten liikemiesten elämää dokumentoivat Sukari ja Tuuri sarjat kiinnostavat.

Tuuria katsovien ei kuitenkaan kannata tehdä äänestyspäätöstään pohtimatta muita mieliohjelmiaan, sillä pohjanmaalaisen hevosenkenkämiljonäärin elämä kiinnostaa myös SDP:n kannattajia.

Lifestyle- ja ruoanlaitto-ohjelmista Inno, Sikke- Ruokaa rakkaudella, Masterchef, Anthony Bourdain maailmalla ja Sokkokoki kiinnostavat useimmiten Kokoomuksen äänestäjää. Eikä ihme, sillä Kokoomuksen äänestäjille tärkeitä asioita olivat usein vapaa-aika, jolloin ei tarvitse tehdä mitään sekä oma sohva.

Poliisi-TV:tä, Lainvalvojia ja Jimin Poliisit-sarjaa mieliohjelmanaan pitävät ovat useimmiten Perus Suomalaisten äänestäjiä.  Myös Duudsonit, SM-tason jääkiekko ja Hauskat kotivideot kolahtavat jytkyilijöille.

Piirretyistä poliiseista pitävät kuitenkin Vasemmistoliiton äänestäjät. Pasilan lisäksi Viimeistä päivää – draamakomedia on useammin vasemmalle kallistuvan lemppari.

Emmy-pystejä kahmineet amerikkalaissarjat Boardwalk Empire, Moderni Perhe, Glee, Game of Thrones ja Greyn Anatomia ovat useimmiten Vihreitä äänestävien suosikkiohjelmia. Jenkkityyliin sopiva, isompi ja timmimpi meno selkeästi kiinnostaa vihreää –  ainakin Jutta ja superdieetit –ohjelman muodossa.

Kertooko lempitelevisio-ohjelma mielestäsi mitään puoluekannasta? Ovatko viihdemieltymykset liian heppoinen äänestyskriteeri?

Kuva: kuntavaalit.fi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *