Gallup Forum

Kirjaudu sisään

Yhä useammalle on tuttua kiireen tunne, joka kumpuaa halusta tehdä ja kokea mahdollisimman paljon. Yhden ratkaisun ajanhallintaongelmaan tuo verkkokauppa. Suomalaiset ovatkin ensimmäisellä vuosipuoliskolla kuluttaneet verkossa ennätysmäärän rahaa vähittäiskauppaan kuuluviin tuotteisiin.

Halu tehdä paljon luonnehtii vapaa-aikaamme nyt enemmän kuin aiemmin. Tähän haluun kytkeytyy tunne, ettei ehdi tehdä kaikkea mitä pitäisi. Aktiivisen elämän aiheuttama kiireentunne onkin tuttu yhä useammalle suomalaiselle.

Yhden ratkaisun ajanhallintaongelmaan tuo verkkokauppa. Lähes yhdeksän kymmenestä aktiivisesta verkko-ostajasta kokee, että verkko-ostaminen helpottaa heidän arkeaan. Siksi ei ole yllättävää, että tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla vähittäiskaupan verkkokauppa kasvoi 9 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Verkkokaupan kasvussa ei ole kysymys pienestä pyrähdyksestä, vaan vähittäiskauppaan kuuluva verkkokauppa on kasvanut neljässä vuodessa lähes 30 prosenttia. Koko vähittäiskauppa ei ole kasvanut läheskään näin kovaa tahtia. Itse asiassa jopa päinvastoin: Tilastokeskuksen mukaan koko vähittäiskauppa on alkuvuonna menettänyt viime vuoteen verrattuna puoli prosenttia liikevaihdostaan.

Talouden nykytila vähentää kuluttajien kulutushaluja ja luottamusta omaan talouteen. Tällöin lupa kuluttamiseen tulee hinnasta. Esimerkiksi hyvä löytö tai alennettu hinta ovat syitä, jotka avaavat suomalaisten kuluttajien kukkaron nyörit. Samalla kuitenkin hintatietoisuus on todella korkealla. Verkkokauppa on, ja on aina ollut, erittäin hintavetoista. Toki verkkokauppiaan kannattaa rakentaa toimintansa muunkin menestystekijän varaan kuin hinnan. Mutta edullisuus on yksittäisenä tekijänä se, joka herättää eniten ostohaluja myös verkossa.

Mitä sinä olet viimeksi ostanut verkosta?

Lähteet: TNS Monitor -tutkimuskokonaisuus on syväluotaus suomalaisten käyttäytymisen ajureihin ja suuriin ilmiöihin. Verkkokauppatilasto kuvaa kuluttajien rahankäyttöä verkossa vuosina 2010-2014. Seuranta toteutetaan ASML:n, Kaupan liiton ja TNS Gallupin yhteistyönä. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *