Gallup Forum

Kirjaudu sisään

Autoilusta puhuttaessa saa usein sen vaikutelman, että autojen huolto- ja korjaamopalveluiden arvostelu on suomalaisten mieliaihe. Viime vuosina on autoalalla tehty määrätietoisesti töitä sen eteen, että käsitys muuttuisi. Ja se on muuttunut.

Lähes 90 % autoilijoista antaa kokonaisarvioksi saamastaan palvelusta ”hyvä” tai ”erinomainen”, kertoo juuri valmistunut Autoalan Jälkimarkkinat 2014 -tutkimus. Noin 75 % suosittelisi käyttämäänsä liikettä ”aivan varmasti” tai ”melko varmasti”.

Vanhat oletukset istuvat kuitenkin syvällä. Varaosien hintoja merkkiliikkeissä pidetään kalliina. Kuitenkaan yli 80 % vastaajista ei ole tarkistanut merkkiliikkeen hintaa hankkimalleen varaosalle.
Huolenpitosopimus terminä sekä tuotteena on edelleen epäselvä ja sopimuksia tehdään vähän. Asiakaskokemus muuttuu selkeästi, kun kassalla ei tarvitse keskustella laskun suuruudesta ja tehtyjen töiden tarpeellisuudesta. Mercedeksen ja Citroënin omistajilla huolenpitosopimus on yleisintä. Noin puolta harvemmin se on Audin, Hondan, Peugeotin ja Volvon omistajilla. Muihin merkkeihin sitä ei juuri tehdä tai se ei ole edes mahdollista. Voisi kuitenkin olettaa, että merkkiliikkeiden menestymisen kannalta huolenpitosopimuksen tarjoaminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Etenkin nyt, kun edellytyksenä auton takuun säilymiselle ei saa enää olla merkkiliikkeissä huollattaminen takuuaikana.

Kilpailu asiakkaista valtuutettujen merkkihuoltoliikkeiden ja riippumattomien huoltokorjaamoketjujen välillä on kovaa. Muualla kuin merkkihuollossa asioineet pitävät ratkaisevimpina perusteina huoltopaikan valinnassa läheistä sijaintia, edullista hintatasoa työn ja palvelun osalta sekä tuttua ystävällistä palvelua.

Suurimpana esteenä merkkihuollossa asioinnille koetaan korkea hintataso työn ja varaosien osalta sekä maantieteellinen etäisyys huoltopaikkaan. Muualla kuin merkkihuollossa asioineet voisivat harkita jatkossa asioivansa merkkihuollossa, mikäli esimerkiksi sijaisauto, autopesu, kunto- tai päästötarkastus kuuluisi kokonaishintaan.

Lähde: TNS Gallup

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *