Gallup Forum

Kirjaudu sisään

Kiireen tuntu ja hyvän arjen tavoittelu nousivat viime vuonna suomalaisten asennemaiseman keskiöön. Digitaalisuudella oli poikkeuksellisen vahva rooli suomalaisten arjessa, ja sen vaikutus näkyi myös asennemaisemassa.

Suomalaisten elämää värittää voimakkaasti digitaalisuus. Viime vuoden TNS Monitor -tutkimuksessa havaittiin, että uuden teknologian innokas käyttäminen vahvisti erityisesti yksilökeskeisyyttä sekä halua erottautua massasta. Etenkin niin kutsutut digitaaliset edelläkävijät herättivät paljon keskustelua. He kuluttavat selvästi enemmän uutis-, musiikki- ja tv-sisältöjä netin kautta kuin perinteisesti lehtien, radion tai television välityksellä.

Suomalainen arvostaa poikkeuksellisen vahvasti vaatimatonta elämää, tyytymistä vähään. Erottautumista hakeva kuluttajakin on ylpeä järkevästä kuluttamisestaan. Vuonna 2014 nähtiin miten private label -ajattelu iski vahvasti suomalaisten säästöhaluun. Kuluttamisesta ei kuitenkaan tullut pelkkää hintametsästystä, vaan oman hyvän olon ostaminen kasvoi. Lupa kuluttamiselle tuli siis myös siitä, että ostos lisää omaa tai läheisten hyvinvointia.

TNS Monitor 2015 -tutkimuksessa saadaan tietoa tämän päivän tavoista ja kuluttamisesta. Miten suomalaiset toteuttavat omaa ostomotiiviaan ja miten oman näköisen elämän rakentaminen näkyy kuluttamisessa tänään? Miten voi aatteellinen kuluttaja, joka tahtoo välttää tavarapaljoutta ja tyytyy vähempään? Vai elämmekö ämpärijonojen aikakautta? Tutkimus pureutuu syvemmälle suomalaisten digiarkeen, johon kuuluu mm. internetissä ”seikkailu” sekä uutisvirran ja ystävien kuulumisten seuraaminen.

Kesällä valmistuvassa TNS Monitor -tutkimuskokonaisuudessa paneudutaan ilmiöihin, jotka tällä hetkellä ajavat muutosta. Uudessa, entistä laajemmassa ilmiötasossa on mukana sekä kotimaisia että kansainvälisiä asenneilmiöitä kuluttamiseen, vapaa-aikaan, mediankulutukseen ja ruokaan liittyen. Valmiit raportit eivät vain kuvaa mitä on tapahtunut, vaan tunnistavat arjen muutosvoimat ja kuvaavat mihin olemme matkalla. Tämä auttaa tulevaisuuden ennakoinnissa.

Alkuperäinen teksti: Nina Frosterus
Kuva: Anni Salo

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *